top of page

Borssia ja šarlotkaa


Aivan ensimmäiseksi haluaisin pyytää anteeksi mahdottoman hiljaista eloa täällä blogin puolella. Kauhukseni huomasin, että en ole kirjoittanut tänne pariin kuukauteen ja minulle iski aikamoinen omatunnon tuska. Minusta on edelleen miellekästä kirjoittaa tänne omia ajatuksiani ruoanlaitosta ja jakaa hyväksi kokeiltuja reseptejä. Te, jotka seuraatte blogiani myös Instagramissa, niin kiitos kovasti siitä! Siellä olenkin ollut vähän aktiivisempi juuri teidän kommenttejen sekä aktiivisuuden vuoksi. Toivon myös, että mietteeni täällä blogin puolella kiinnostavat myös teitä ja mielelläni otankin vastaan palautetta blogini kehittämistä varten.

Näin pienenä introna itse pääasiaan! Nimittäin oman keittokirjan julkaisu. Te Instagramin seuraajat olette olleet mukana tässä prosessissa jo jonkin aikaa ja minusta tuntui nyt siltä, että olisi oikea aika kertoa siitä myös täällä tarkemmin :)

Keittokirjani sai alkunsa noin vuosi sitten opinnäytetyön merkeissä Lahden Muotoiluinstituuttiin. Olin kovasti innostunut ruokakuvauksesta ja päätin hypätä aiheeseen vieläkin tarkemmin. Aiheen löysin äitini vanhasta ja kuluneesta reseptivihkosesta. Ajattelin, että voisin pelastaa meidän perheen herkulliset reseptit kauniiksi kirjaksi. Näin pääsin opinnäytetyössäni alkuun. Se sisälsi keittokirjan konseptin, jossa pohdin sisällön, ulkoasun ja itse muotoilun. Opinnäytetyöprosessi oli hyvin mielenkiintoinen ja sen kirjoittaminen auki oli minulle avartava kokemus. Pidin koko kirjamuotoilun suunnittelukaaresta aina luonnoksesta lopulliseen versioon. (Opinnäytetyöstä voitte halutessanne lukea Theseuksesta.)

Työni palautusvaiheessa opettajat kannustivat ottamaan kustantamoihin yhteyttä ja tehdä kirja yhteistyössä heidän kanssa markkinoille. Taustatyötäni tiestin, ettei Suomen kirjamarkkinoilla ole ollut juurikaan venäläisiä keittokirjoja tarjolla, en vain kuvitellut että kirjani olisi heti otettu vastaan. Toki toivoin, että voisin julkaista oman keittokirjan ja laitoinkin konseptiehdotukseni eteenpäin eri kustantamoille. Olin hyvin otettu ja ihmeissäni nopeasta positiivisesta reaktiosta. Monet olivat kiinnostuneita kirjastani, mutta lopulta päädyimme Atena kustannuksen kanssa yhteistyöhön heti valmistumiseni jälkeen.

Prosessi ja työskentely Atenan kanssa on ollut hyvin miellekästä ja sujuvaa. Otin kaiken irti vapaasta kesästäni valmistumisen jälkeen ja teimme äitini kanssa kirjan reseptit valmiiksi. Asumme eri paikkakunnilla ja muistan hyvin meidän intensiivisen kuvausviikon liiankin hyvin :D Äidin kokkailessa keittiössä, otin aina uusia ruokakuvia kirjaa varten. Viiden intensiivisen päivän aikana kuvasin yli 25 reseptikuvaa. Muistan ottaneeni kamerani aina kaikkialle mukaan, jotta olisin saanut fiiliskuvia reseptien joukkoon. Pidän itse leipomisesta niin paljon, että suurin osa kirjani herkuista ovat omaa käsialaa ja siksi pystyinkin ottamaan ruokakuvat kotoa käsin. Vaikka prosessi oli rankka niin henkisesti kuin fyysisestikin, niin nautin sen tekemisen ilosta.

Kesällä sain kaiken materiaalin tehtyä ja lopputyöksi jäikin kustannustoimitus, jonka aikana hioimme kustannuksen kanssa kirjani loppukuoseihin. Syksyn aikana pallottelu jatkui minun ja kustannuksen välillä korjailuja tehden. Olin tässä vaiheessa löytänyt uuden työpaikan, joka tietysti otti osan omasta ajastani kaikesta tästä ihanasta ruokamaailmasta, mutta edelleen nautin työssäolostani. Kirjani konseptinimi oli Venäläisen perinneruoan äärellä, joka oli minusta ihan toimiva nimi vaikkakin vähän liian pitkä. Jonkin verran mietittyä päädyimme yhteistuumin kustantamon kanssa Borssia ja sarlotkaa – Maukasta ruokaa venäläiseen tapaan. Pidin nimestä ja se sopikin loistavasti kirjani sisältöön :)

Ennen vuodenvaihdetta olin jännittämässä kirjani siirtymistä painon huostaan. Graafisena suunnittelijana, minulle on tärkeää, että oma kuva- ja värivisio toimivat myös lopputuloksessa oikealta. Kuukauden jännitin ennen kirjani virallista julkistamista. Aluksi meinasi tulla sellainen tilanne, että kirjat eivät olisi ehtineet julkistamistilaisuuteeni, mutta onneksi kaikki kääntyi parhaaksi ja sain kirjat hyvissä ajoin. Lopulta hain matkahuollosta 21 kiloisen kirjalähetyksen :D Painava paketti sisälsi 29 kirjaa ja paketin avaaminen oli yksi jännittävimmistä tilanteista. Kirjan kansi oli ensimmäinen asia, jonka näin ja se teki heti hyvän vaikutuksen. Nopea selaus kertoi laadukkaasta painojäljestä ja sidonnasta. Painattaessa kuvat muuttuvat hieman ja omat tummapainoitteiset kuvat olivat astetta mustemmat tummasta päädystä. Se ei ollut iso ongelma, mutta minun silmiini ero oli huomattava. Pystyin kuitenkin elämään tämän teknisen asian kanssa ja olin hyvin otettu sekä kiitollinen koko matkasta sekä kauniista lopputuloksesta.

Isoin ja positiivisin yllätys keittokirjani julkaisemisen aikana on ehdottomasti ollut sen saama huomio. Monet toimittajat toivoivat haastattelua ja suurin shokki oli päästä Yle Aamun vieraaksi kirjani tiimoilta. Kiitos kaikille kaikesta kiinnostuksesta kirjaani kohtaan ja olen vieläkin aivan ihmeissäni koko tilanteesta.

Toivon myös sinulle, hyvä lukija, että tulet pitämään keittokirjastani, jos sen saat käsiisi! Tämä on ollut uskomaton kokemus ja toivon myös saavani jatkaa tällaisten projektien parissa jatkossakin!

PS. Lisää reseptejä laitan teidän näytille joka viikko. Voi olla että katson arkistoni läpi ja poimin teille sopivia herkkuja maistettavaksi :) Haluan päästä kirjoittamisen makuun, joten kiitos vielä kerran jos luet blogiani!

0808_105.jpg
Tervetuloa

Tekeekö mieli toista aamupalaa? Tervetuloa löytämään herkullisia reseptejä arkeen ja juhlapöytään!

Päätin yhdistää kaksi intohimoani: valokuvauksen ja ruuanlaiton. Näin syntyi idea pistää oma pieni blogi pystyyn, johon voisin kerätä hyviä reseptejä ja ennen kaikkea kokeilla uusia makuelämyksiä.

~Jaana Virronen

Viimeisimmät
Arkisto
Tagit
Tunnisteita ei vielä ole.
bottom of page